Olen kierrellyt niin kotimaassa kuin maailmallakin viimeisen neljän vuosikymmenen tutustumassa eri kulttuureihin, tapoihin ja ihmisiin, saanut perspektiiviä ajatteluun ja uusia idepita arjen askareisiin ja työhön. Blogissa jaan kuvien ja tunnelmien kautta vihjeitä kiinnostavista tutustumiskohteista tallattujen polkujen sivussa, tai ihan umpimetsässäkin. En ole himoretkeilijä enkä kokenut vaeltaja. Kesät ovat kuluneet jo lapsuudesta asti teltassa kotipihan ulkopuolella, ja tavalliset selviytymisen taidot tarttuivat mukaan jo ennen kouluikää. Ehkäpä siksikin on aina ollut luontevaa lähteä yksin maailmalle, kohti uusia seikkailuja. Tätä kirjoittaessani olen valmistautumassa jälleen uuteen seikkailuun, koska olebn lähdössä lokakuun lopulla viideksi viikoksi reppureissulle Vietnamiin.
Ban Gioc: Kiinan ja Vietnamin rajalla Tämän vietnisreissun pääkohde oli Kiinan rajalla sijaitseva Ban Gioc – putous ja sen lähellä sijaitseva Nguom… Lue lisää: Kiinan ja Vietnamin rajalla
Pari päivää Ninh Binhissä Matkasin siis suoraan Cat Ba:lta Ninh Binhiin, kulkematta välillä Hanoin kautta. Matka-ajaksi oli arvioitu n. 4-5h, ja kyyti… Lue lisää: Vuoria ja vettä Ninh Binhissä
Hanoin kautta Cat Ba:lle Lensin siis Phu Quocilta Hanoihin monissa somekeskusteluissa parjatulla Vietjet Airilla. Tällä kertaa lento oli ihan ajallaan, mutta lentokenttäkyytiä… Lue lisää: Cat Ba: Jurassic -puiston tunnelmia
Neljä päivää Duong Dongissa Ajomatkaa Mai Phuongista saaren kaupunkikeskukseen Duong Dongiin tuli 24 km, mikä teki n. 30 minuuttia, ja kustannus oli… Lue lisää: Duong Dong
Maailmojen kohtaamista Eilen kävin mopoajelulla pohjoisrannikolla. Jotenkin ei voinut välttyä vertaamasta maisemia Balin vastaaviin, kun siellä nyt on tullut ajeltua ihan joka… Lue lisää: Grande Fiasko?
Tästä tulee jonkinlainen matkapäiväkirja, ja aloitan tätä nyt herättyäni ensimäiseen aamuun Mai Phuong Resortissa Phu Quocilla. Alla muutamia etukäteisvalmisteluja helpottamaan perille pääsyä… Lue lisää: Perillä kohteessa Phu Quoc
Hallinnoi suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.