Grand World

Maailmojen kohtaamista

Eilen kävin mopoajelulla pohjoisrannikolla. Jotenkin ei voinut välttyä vertaamasta maisemia Balin vastaaviin, kun siellä nyt on tullut ajeltua ihan joka kulmalla. Täällä ei ole samanlaista kylämäistä ilmettä, eikä tietenkään perinteisiin yhtä vahvasti sidottuja maamerkkejä, kuten temppeleitä tai koristeita. Sen sijaan valitettavasti puutteellinen jätehuolto näkyy molemmissa samankaltaisena. Pohjoisrannalla oli pieni kylä ja kalastajia näytti rannalla olevan enemmänkin veneineen.

Täällä toimii kaksi isoa kansainvälistä sijoittajaryhmää, jotka ovat pitkälti vastuussa saaren kehittämisinvestoinneista. Tänne pohjoispäähän on tehty Grand World – maailma ja Vin World  – huvipuisto. Hulppeita rakennelmia, missä ei vielä juuri toimintaa ole näkyvissä. Monissa ikkunoissa on haalistuneet ’valeteippaukset’ ja tyhjät ikkunat yläkerroksissa kertoo omaa kieltään tilanteesta. Sen sijaan hierontapaikkoja ja pieniä kahviloita tuntui olevan enemmänkin. Turhaan ei ole paikallista kahvia kehuttu, sillä se on todella maukasta.

Kuvia kummallisuudesta

Laitan tähän nyt yhden videon, ja koosteen päivän kuvista. Ehkä teen vielä instan puolelle oman videon, kun nyt kahteen suuntaan pätkiä kuvailin. Sen verran erikoinen Grande Fiasko tämä nyt oli, että jaetaan siitä iloa tai ahdistusta myös teille lukijoille.

Ehkä sitä turistiryntäystä lähivuosina odotetaan tulevaksi, koska tuo rakentamisen volyymi on ihan tajuttoman iso. Suomen Zhar – keskus olisi vain pieni täplä tällaisen kulmassa. Jotenkin itselle jäi aika erikoinen olo käynnistä Grand Worldissa. Toisaalta siellä sai hyvää ruokaa, ja pääsi vaihtamaan rahaa. Mutta toisaalta käy sääliksi paikallisia ihmisiä, kun tällainen megakeskus täräytetään odottelemaan turistiryntäystä ’ehkä joskus’. Ei ihan mene uudistavan matkailun mukaan tämä.

Alueelle on tuotu vähän sellaista Las Vegas- tyyliä aasialaisittain. Esillä ovat niin Venetsia kuin Lontookin, ja Vietnamin historia kohtaa naivistiset patsaat ja modernin bambuarkkitehtuurin samassa puistossa. Hyvin hämmentävää.

Kävelin alueella lähinnä tekojoen ja -järven ympärillä, missä eniten näytti olevan toimintaa. Alue jatkuu joka suuntaan, ja esim. eilen pohjoiseen ajellessa tämän kompleksin yksi julkisivu oli moottoritielle päin. Pituutta sillä oli varmasti vähintään kilometri. Ehkä jos mapsista katsoo tätä luoteiskulmaa, niin voi havaita rannalla paljon pieniä teitä. Ne kaikki kuuluu tähän megakokonaisuuteen.

Mitäs seuraavana tulossa?

Huomenna on pyykkipäivä ja työpäivä väitöskirjan parissa. Siirryn 3.11. saaren eteläosaan, joten sieltä sitten erilaisia näkymiä luvassa. Matka jatkuu 7.11. pohjoiseen Vietnamiin, lentoliput ostin jo äsken. Edestakainen lippu Phu Quoc- Hanoi-Pu Quoc maksoi 70 eur, joten ei täällä kallista ole liikkuminen. Mopon saa alleen tutkimusretkille 5 eurolla päivässä, ja taksikyyti lentokentältä hotelliin Hanoissa (45min) maksoi 8 eur etukäteen ostettuna.